Säädösten ja määräysten mukaan rakennetut rakennukset ja turvallisuutta lisäävät tekniset ratkaisut eivät aina välttämättä takaa sitä, että onnettomuuden aiheuttamat vahingot olisivat vähäiset. Rakennuksissa toimivat aina ihmiset, joiden käyttäytymisellä onnettomuustilanteissa voidaan vaikuttaa ratkaisevasti vahinkojen laajuuteen. Suunnitelluilla toimintaohjeilla ihmisellä on paremmat valmiudet toimia oikein ratkaisevilla ensiminuuteilla onnettomuuden tapahduttua.
Sampel Oy laatii yrityksille turvallisuuteen liittyviä erilaisia toimintaohjeita. Toimintaohjeet suunnitellaan aina asiakkaan tarpeiden mukaisesti, jolloin huomioidaan muun muassa tilojen; käyttötapa, suojaustaso, vaaraa aiheuttavat materiaalit ja aineet. Toimintaohjeiden tarkoituksena on saada yritysten henkilökunta käyttäytymään ja toimimaan oikein onnettomuustilanteissa. Näin osaltaan varmistetaan pienemmät vahingot henkilöille ja omaisuudelle.
Toimintaohjeet voivat ottaa kantaa muun muassa seuraaviin asioihin:
- Toiminta palohälytyksen aikana
- Toiminta sprinklerlaitteiston laukeamisen aikana
- Toiminta kaasuvalvontalaitteiston hälytyksen aikana
- Toiminta savunpoistolaukaisukeskuksella
- Toiminta vaarallisten aineiden onnettomuuden aikana
- Toiminta sairauskohtauksen aikana
Olkaa meihin yhteydessä viereisellä yhteydenottolomakkeella tai suoraan sähköpostilla, niin keskustellaan lisää teidän tarvitsemastanne turvallisuustoimintaohjeesta.